Anjalan Jumppaseura ry

Tervetuloa liikkumaan HYVÄSSÄ SEURASSA!

Anjalan Jumppaseuran tavoitteena on tarjota laadukasta jumppaa kaikenikäisille paikkakuntalaisille Kouvolassa Anjalan taajaman alueella.
Tule ja löydä itsellesi harrastus meidän ryhmistämme!

AikuisetLapset & Nuoret

Ilmoittaudu tunnille

Tarjoamme monenlaista liikuntaa halki vuoden – tervetuloa mukaan liikkumaan!

Anjalan Jumppaseura ry:n ja Inkeroisten Liikuntaseura ry:n yhdistyminen syksyllä lähestyy, joten uuden yhteisen seuran nimi alkaa olla ajankohtainen. Molempien seurojen jäseniltä kysyttiin viime vuoden lopulla nimiehdotuksia niin sähköisesti kuin paperisesti. Ehdotuksia uudeksi nimeksi tuli viitisenkymmentä. Nimi ehdotuksissa oli yhdistelmiä nykyisistä nimistä. Myös Kymijoki oli liitetty useasti nimeen mukaan. Kaikkein eniten nimiehdotuksissa kuitenkin esiintyi tuo Inkeroisten ja Anjalan välinen koski Kymijoessa, Ankkapurha. Molemmat seurat haluavat, että yhteinen seura säilyisi elinvoimaisena mahdollisimman pitkään ja kykenisi muokkautumaan vallitseviin olosuhteisiin nähden jatkossakin, yhdistyksen nimen toiseksi osaksi valittiin Liikunta. Tämän kauden jälkeen seurat kulkevat siis saman nimen alla;

Ankkapurhan Liikunta Ry – ANLI

Facebook

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
1 päivä sitten
Ankkapurhan Liikunta ry

📢
Miesten lihaskunto tänään peruttu, pahoittelumme.
... LisääNäytä vähemmän

1 päivä sitten
Ankkapurhan Liikunta ry

Tenavat 5-6v jumppaa tänään ulkona, kokoonnutaan kuitenkin urheilutalon eteisessä ensin ... LisääNäytä vähemmän

3 päivää sitten
Ankkapurhan Liikunta ry

Aloitamme kausimaksujen laskutuksen 1.10. alkaen.
Muistathan, että meillä käy maksuvälineenä nyt myös nämä henkilöstöedut.
Jos käytät etuja jäsenmaksussa, ilmoitathan siitä sähköpostilla anlijumppa@gmail.com.
... LisääNäytä vähemmän

Aloitamme kausimaksujen laskutuksen 1.10. alkaen.
Muistathan, että meillä käy maksuvälineenä nyt myös nämä henkilöstöedut. 
Jos käytät etuja jäsenmaksussa, ilmoitathan siitä sähköpostilla anlijumppa@gmail.com.
6 päivää sitten
Ankkapurhan Liikunta ry

Suuren kysynnän vuoksi on viikko-ohjelmaan lisätty toinen käsilläseisonta-ryhmä.
Ryhmä kokoontuu 7.10 alkaen lauantaisin klo 16-17.30 Tehtaanmäen koululla. Ilmoittautuminen on nyt auki.Kokeilisitko käsilläseisontaa?

Käsilläseisonta-harjoituksilla voit päästä eroon niska- ja hartiakivuista. Lisäät liikkuvuutta ja kehonhallinta paranee takuulla! Tunti on suunnattu koululaisille sekä aikuisille.

KÄSILLÄSEISONTA
Tehtaanmäen koulu
maanantaisin klo 17-18.30
Ilmoittaudu mukaan:
anjalanjumppaseura.com/
... LisääNäytä vähemmän

Suuren kysynnän vuoksi on viikko-ohjelmaan lisätty toinen käsilläseisonta-ryhmä.
Ryhmä kokoontuu 7.10 alkaen lauantaisin klo 16-17.30 Tehtaanmäen koululla. Ilmoittautuminen on nyt auki.

Instagram

Huomenna 6.5 päätetään kausi Kevätkarkeloiden merkeissä☀️💃🏻

Tervetuloa nauttimaan esityksistä ja oheisohjelmasta klo 13 alkaen Anjalan Nuorisokeskuksen saliin!
...

Iso kiitos kaikille jumppareille💙

Jumpat ovat nyt kevätkauden osalta päättyneet. Gymnaestrada harjoitukset jatkuvat kuitenkin vielä suunnitellusti.

Vielä lauantaina 6.5 vietämme kauden päättymistä Kevätkarkeloiden merkeissä klo 13 alkaen Anjalan Nuorisokeskuksen salissa! Tervetuloa☀️

Oikein mukavaa kevättä ja tulevaa kesää, syksyllä jatketaan uusilla tuulilla!😊

#voimisteluliikuttaa #liikkuvakouvola #liikunnanilo
...

Tervetuloa kokoukseen tiistaina 28.3.2023 klo 18.00!☀️ ...

This error message is only visible to WordPress admins
There has been a problem with your Instagram Feed.

Anjalan jumppaseura ry